Tioman osa 1

Tioman saarella tää Juara ranta on kyllä tosi kiva. Lomakausi on kai vasta aluillaan monsuunien jälkeen ja täällä yllättävän vähän porukkaa. Suomalaisia tosin senkin eestä. Yks ilta ku istuttiin meidän bushman cafessa, niin siel oli 23 ihmistä illalla eli iha täynnä ja niistä 10 oli suomalaisia. Sen jälkeen viel aiemmin tapaamamme tytsyt Noora ja Suvikin ilmesty tälle rannalle ja asustelee tossa ihan vieres. Eksyttiin niistä saarelle tulomatkalla ku meidät ohjattiin eri laivoihin ja tytsyt majottukin muutamaks päiväksi tonne länsipuolen ABC-rannalle ennen tänne tuloa. Sit yhtenä päivänä ne olikin pöllinyt meidän aurinkotuolit ja otti arskaa meidän mökin eessä :D

Meidän ranta on tosi kiva, jos ei lasketa verenhimoisia sandfly öttiäisiä, jotka välillä iltapäivästä tulee syömään ihmisiä. On siis sellasia minikärpäsiä, jotka hyttysten tavoin imee verta. Mut mä oon jotenkin herkkis niitten puremille, koska onnistuin tokana iltana saamaan ihan pirun kutiavia puremia jonku 20 kpl ja ei niihin mitkään hydrokortisonivoiteet tai allergiapillerit auta. Oon koittanut nettivinkkinä dödöäkin levittää puremiin ja käsidesiä, mut vielkin syyhyy melkein viikkoa myöhemmin. Onneks ei oo tullu lisää ja ei nää muut tyypit oo vissiin saanu ihan yhtä kutiavia kuin minä.

Täällä vihdoin Riki on päässy kokeilee surffausta nyt jo pari kertaa. Täällä Juaralla kun on kaksi viereistä rantaa ja me majotutaan tällä pohjosemmalla rannalla ja eteläisempi ranta on sitten surffareitten suosiossa. Meidän kaa samassa resortissa tosiaan oon yks suomalainen surffari poju, joka sit on ystävällisesti vähän ohjeistanut Rikiä laudan valinnassa ja siinä, mitä kandee eka harjotella ja lainas paitaa yms. Rohkas kanssa, että hänellä ekat 5 kertaa tuntu ihan paskalta, mut sen jälkeen se surffaus alko tuntuu ihan kivalta. Rikikin meinas vissiin melkee oksentaa ekan kerran jälkeen, kun aallot oli aika kovat ja heilutti ja hukutti ja kaikki röörit tuli täytettyy suolavedellä, mut toka kerta ei ollu yhtään niin paha. Vaikka nännit kärsikin vähän hinkkauksesta lautaa vasten, ku ei ollu paitaa :) Mut meillä viel reilu kuukaus reissua jäljellä ja innolla toi Riki meinaa loppuajan harjotella tota surffausta.

Sit käytiin yks päivä sellasessa merikilpikonnien suojelu keskuksessa, mikä on käytännössä yks tönö ja pieni piha rannan vieressä. Siel meidän oppaaksi sattu tulee sellai suomalainen tytsy, joka oli vapaaehtosena siel töissä viikon ajan poikaystävänsä kanssa. Se kerto meille sit merikilpikonnien tilanteesta ja heidän työstään. Ne kävelee esim päivittäin useamman kerran rannan päästä päähän ja etsii kilpikonnan pesiä ja löydettyään kaivaa ne ylös. Tää ei ehkä heti kuullosta suojelulta, mut sitä se on. Niiden on pakko kaivaa ne ylös ja kaivaa ne sit uudestaan maahan siihen omalla tontilleen rannan kupeeseen verkkojen sisään, jotta ne pystyy vahtii niitä. Muuten paikalliset löytäis pesät ja tuhois ne ottamalla munat itselleen ja myis ne munat eteenpäin. Sit siel oli yks sokee aika iso kilpikonna niil altaassa näytillä, kosk sitä ei vois päästää luontoon ilman, et se kuolis heti. Turistit voi kans sponssata sellasia pesiä vajaalla 50 eurolla, niin et saa sähköpostiin sit kuvia kuoriutumisesta yms ja tämä osittain siksi, että näytetään paikallisille, että munilla voi tienata myös ilman että niitä myydään syötäväksi.

Tytsyt houkutteli meidät kans sellaselle kivalle viidakkopolulle, jonka päästä löyty vesiputous. Näilt kilpikonna suomalaisilta kuultiin, et ei oo paha reitti. On pientä polkuu ja välillä saa vähän miettii, et mihin suuntaan mut ei paha. Menomatkaan menee max tunti.
No mehän sit lähettiin ja kyllä meinas yhessä vaiheessa pieni itkupotkuraivari iskee, mut onneksi oli uudet tuttavuudet Noora ja Suvi messissä niin en sitten kehdannut. Oikeesti se polku oli ihan käsittämättöman olematon toisinaan ja suuntanuolia tai puuhun hakattuja tölkkejä ei näkynyt missään. Jouduttiin mönkii siel maassa joidenkin puiden ali ja kiipeilee kalliokivien reunoilla. Ihme oli et kukaan ei taittanut niskojaan tippuen johonkin kivenkoloon. Ku lisäks oli sademetsän hiostava kuumuus ja hikee pukkas ja juomavettäkin vaa rajallisesti, niin tietysti hitto eksyttiin! Palloiltiin jonku aikaa etsien polkua ja kuunnellen mistä kohina kuulu ja oli kuuma ja hiki ja jano ja väsy, mut onneks 2 tunnin tarpomisen jälkeen löydettin se putous, minne piti olla max. Tunnin kävelymatka.
Perillä tosin putous oli ehkä pieni pettymys, ku oli sellai pari metrii korkee, jos sitäkään, kun me odotettiin niagaran putouksia. Mut oli siin virtaava raikas vesi, missä saatiin liottaa jalkoja ja levähtää ennen matkaa pois päin. Paluu matkalla eri reittiä tajuttiin vasta, kuinka hiton korkeelle oltiin kiivettykään siin kahessa tunnissa, kun päästiin kohtaan mistä nähtiin merinäköala. Oltiin kiivetty aikas korkeet vuorta hiton korkeelle, et ei ihme, että hetkittäin tuntui hieman rankalta, kun ei tienny milloin perillä ja riittääkö vesi. Mut maisemat siel ylhäältä oli kyllä upeet ja paluumatka oli yhtä alamäen kävelyä onneks ja vähän parempaa polkua pitkin tunnin ajan. Lopussa oli kiva lauttakin millä saatiin vetää ittemme joen yli ja kyllä oli voittajafiilis ku oli taas täällä alhaalla rannalla 3,5 tunnin vuoristo patikoinnin jälkeen.
Muutaman kerran "tappajamuurahaiset" hyökkäs hartioille säikyttele ja Suvikin kiljas yhes vaihees niin, että kaikki lähellä olevat eläimet salee lähti karkuun, ku säikähti vähä, et mikä sen selässä kävelee. Outoja cheek ääniä kuulu kanssa jostain ja johan seurueessamme oltiin jo varmoja, että ollaan jonkun isigorillan alueella, vaikka ei tällä saarella sellasia olekaan. Myöhemmin saimme tietää, että se oli ehkä pöllö :) sit nähtii liskoi ja iso musta orava ja jotai muuta pientä. Mut ei mitää reilu metrin mittasta varaania isompaa.

Tytsyt tutustutti meidät myös geokätköilyyn ja aloitettiin yksi päivä löytämällä eräs kätkö täältä saarelta. Ja koska ne oli niin kiinnostunut viidakkopatikoinnista niin ne patikoi Riki seuranaan tollasen 7 kilsan viidakkopolun vuoren yli Tekekiinkin tuossa yksi päivä. Mie en jaksanut niin innostua vuoren yli kiipeemisestä vaan pääsin pari tuntii myöhemmin kyydillä tuonne kaupunkiin, missä sitten treffasin nuo.
Päätettiin tuolla kaupunkiretkellä Tekekiin, että ollaan varmaan loppuaika Rikin kaa ihan Juarassa, koska ei uskota että löydetään mitää hienompaa paikkaa länsipuolelta. Käytiin täyttämässä meidän pähkinävarasto vaan kaupassa ja lähettiin takas Juaraan. Juarassa kun ei saa pähkinöitä :)